Tämä postaus on toteutetty yhteistyössä kiukkuni kanssa.
Mä oon jo alusta asti kertonut kaikille kuinka mulle on ihan sama mitä kukakin syö.
Mut tuntuu et suurimmalla osalla on aina jotain hampaan kolossa minun päätösteni takia.
Oon koko 8kk joutunu selittämään sekasyöjille miksi oon päättänyt näin ja että eikai mun lapsi oo samalla ruokavaliolla tai kuinka oon ottanu pois hänen ruokavaliosta tärkeitä elintarvikkeita kasvun ja kehityksen kannalta. Tuntuu että harva ihminen ymmärtää etten olisi itsekkään tähän ryhtyny jos en olisi ottanut selvää asioista. Ensinnäkin se että JJ:ltä otettiin maito pois oli aivan ensiksi kokeilu.
Kun itse lopetin maidon juomisen mun mahakivut katosi täysin, olin kärsinyt mahakivuista niinkauan kuin muistan. Me käytiin testaamassa olisko mulla laktoosi intoleranssi, ei ollut.
Epäilin allergiaa tomaattiin ja jopa teehen. Jos kävin kahvilassa kahvilla jouduin aina miettimään missä voin juoda kahvin jos tarvii juosta vessan.
JJ Kiljui noin vuoden joka yö ja piereskeli niin kamalasti, ihmettelin aina että mistä tässä voi olla kyse, eihän se maidosta vois johtua kun se on pienelle lapselle niin tärkeetä, eihän?
Ihan vaan testin vuoksi laitoin JJ:lle kaurajuomaa yks ilta unille mentäessä ja arvatkaa mitä!
Joku nukku illasta aamuun. Miten se on mahdollista vaikka maito on niin tärkeetä lapselle, eihän sitä kalsiumia edes saa muualta kuin maidosta, eihän?
Kerron yhen salaisuuden, kyllä sitä saa.
JJ:n ikäinen lapsi tarvitsee 600mg kalsiumia päivässä, laskelmien mukaan jos söisimme kotona esim. lihaa ja perunoita kaksi kertaa päivässä, juotais neljä lasia maitoa päivässä ja syötäisiin kaksi kertaa päivässä leipä jossa on voita ja juustoa, JJ:n kalsiumin saanti olisi 1477mg päivässä. Tällähetkellä Syömme kotona kaksi kertaa päivässä kasvisruokaa, juomme kaksi kertaa päivässä kasviperäistä maitoa, syömme leipää keijun kasvismargariinilla, syömme hedelmiä ja JJ:n päivän kalsiumin saanti on n.750-858mg eli liian vähän kalsiumia hän ei ainakaan saa.
Myytti 5: Maito on terveellistä
Maitotuotteet ovat suomalaisten suurin tyydyttyneen rasvan lähde. Tyydyttynyt rasva nostaa veren kolesterolitasoa ja lisää riskiä sairastua sydän- ja verisuonitauteihin. Lisäksi maitotuotteet voivat lisätä joidenkin syöpien riskiä, aiheuttaa vauvalle koliikin ja heikentää raudan imeytymistä ruoasta. Lehmänmaitoallergia on lasten yleisin allergia.
Myytti 6: Kun juo maitoa, saa vahvat luut
Maidon on ajateltu takaavan vahvat luut, koska maito sisältää paljon kalsiumia. Kalsium on kuitenkin vain yksi luuston kuntoon vaikuttava osatekijä. Muun muassa riittävällä D-vitamiinin saannilla ja liikunnalla on tärkeä rooli vahvan luuston rakentajana. Tupakointi, runsas alkoholinkäyttö sekä runsas kofeiinin ja suolan saanti ovat pahaksi luustolle.
Myytti 7: Kalsiumia ei saa muualta kun maitotuotteista, joista se imeytyykin parhaiten
Hyviä kalsiuminlähteitä löytyy myös kasvikunnasta. Niitä ovat muun muassa palkokasvit, vihreät vihannekset, pähkinät ja siemenet sekä kuivatut hedelmät. Joihinkin elintarvikkeisiin, esimerkiksi eräisiin mehuihin ja kasvimaitoihin on lisätty kalsiumia, jolloin niissä yleensä on yhtä paljon kalsiumia kuin lehmänmaidossa. Lehmänmaidon kalsium ei myöskään kuulu parhaiten imeytyvien joukkoon. Esimerkiksi kaaleista kalsium imeytyy paremmin kuin maidosta.
Myytti 8: Ihminen ei pärjää ilman maitoa
Ihminen on ainoa nisäkäs, joka käyttää maitoa aikuisenakin, vieläpä toisen lajin maitoa. Monissa kulttuureissa maitoa ei käytetä lainkaan, mutta ihmiset pärjäävät silti mainiosti, ja heillä on vahvat luut.
Myytti 9: Ainakin lapsille lehmänmaito on välttämätön
Imeväisikäisen lapsen paras ja luonnollisin ravinto on oman lajinsa maito, siis äidinmaito. Maailmassa on tuhansia vegaanilapsia, jotka eivät äidinmaidon jälkeen siirry lehmänmaitoon. Heidän kasvunsa ja kehityksensä on silti normaalia, ja he välttyvät lehmänmaidon terveyshaitoilta.
LÄHDE
JJ:llä alko hiuksetki kasvaa kun ei juonut enään maitoa.
Aamulla mun kaveri linkitti mulle Tämän linkin, siinä kerrotaan myös siitä että maito saattaa olla hiustenlähdön takana. Maito on todettu pahentavan myös aknea.
JJ:llä alko hiuksetki kasvaa kun ei juonut enään maitoa.
Aamulla mun kaveri linkitti mulle Tämän linkin, siinä kerrotaan myös siitä että maito saattaa olla hiustenlähdön takana. Maito on todettu pahentavan myös aknea.
Muutenkin, miksi toisen nisäkkään maito joka ei luonnollisesti edes tule ihmistä varten, olisi ihmiselle välttämätöntä?
Meijän suvussa on verisuoni, verenpaine ja sydänsairauksia sekä diabetestä.
Mä itse jouduin voden aikna käymään muutamaan otteeseen diacorilla mun korkeen verensokerin takia. Vaikka olisin ollu dietillä 2kk ilman herkkuja mun verensokeri oli silti aina 9,5-12,5
Mikä on liian korkea. Lopputulos oli kuitenkin aina sama "terveellisemmät elämäntavat" Raskauden aikana multa otettiin verensokerin arvot jatkuvasti ylös koska mulla oli riski sairastua raskausajan diabetekseen. Loppujenlopuks multa kiellettiin tuoremehutkin koska verensokeri oli liian korkee.
Vielä raskauden jälkeenki mun verensokerit oli päätähuimaavia, aloin jo pikkuhiljaa olee siinä pisteessä että se diabtes on mun kohtalo eikä se oo vältettävissä. Kuitenkin nyt olen kasvisyöjänä alkanut mittailemaan sitä uudestaan. ja tolokset on ollu tätä luokkaa
Liiallinen punaisen lihan syönti johtaa kohonneeseen kakkostyypin diabeteksen riskiin, havaittiin Harvard School of Public Healthin laajassa tutkimuksessa. Riskiä lisäävät varsinkin paljon prosessoitu punaisen liha, kuten makkarat ja leikkeleet.
”Tulokset osoittavat selkeän yhteyden maailmanlaajuisen diabetesepidemian ja kasvavan lihankulutuksen välillä”, toteaa tutkimuksen vetäjä An Pan. Hän pitää kuitenkin positiivisena sitä, että riskiä voidaan vähentää muuttamallaruokavaliota terveellisemmäksi.
Tutkimustulokset osoittavat myös, että lihan vaihtaminen terveellisempiin proteiinin lähteisiin voi vähentää diabetesriskiä huomattavasti.
Terveellinen vaihtoehto
Korkea eläinkunnan tuotteiden kulutus yhdistetään moniin elintasosairauksiin, kuten sydän- ja verisuonitauteihin, tyypin 2 diabetekseen ja moniin syöpiin. Riskiä sairastumiseen lisäävät epäterveellinen ravinto, ylipaino, kohonnut verenpaine, ja korkea kolesteroli.
Vegaaniruuassa on vähemmän tyydyttynyttä rasvaa kuin sekaruuassa ja sen sijaan runsaammin suositeltavia tyydyttymättömiä ja monityydyttymättömiä rasvoja. Eläinproteiinia ja kolesterolia vegaaniruuassa ei ole lainkaan.
Kasvissyöjillä on havaittu olevan pienempi painoindeksi kuin sekasyöjillä. Veren kolesterolipitoisuus ja verenpaine ovat kasvissyöjillä myös pienemmät.
Kasvissyöjillä on todettu olevan alhaisempi riski sairastua verenpainetautiin, tyypin 2 diabetekseen sekä eturauhas- ja paksusuolensyöpiin. Lisäksi heillä on pienempi sydäntautikuolleisuus, sekä pidempi eliniän odote.
Täysipainoisesta kasvisruuasta saa ravitsemussuositusten mukaisesti hyviä hiilihydraatteja, kuitua ja rasvoja, proteiineja, sekä kivennäisaineita, kuten kalsiumia, rautaa, magnesiumia, jodia, seleeniä ja kaliumia, sekä kuten folaattia.
Soijan rooli sydäntautien ehkäisyssä
Soijalla on useita ominaisuuksia, joilla on sydän- ja verisuonitauteja ehkäisevää vaikutusta. Kun tyydyttynyt rasva korvataan pehmeällä rasvalla, veren kolesterolipitoisuus alenee ja sitä kautta sydäntautien riski pienenee. Soija sisältää runsaasti monityydyttymätöntä rasvaa. Sen lisäksi soijaproteiinin on todettu alentavan itsenäisesti LDL-kolesterolia eli niin sanottua huonoa kolesterolia, minkä FDA (US Food and Drug Administration) on hyväksynyt terveysväittämäksi, jota saa painaa soijatuotepakkauksiin (Messina ja Messina 2010). Samankaltaisia terveysväittämiä on hyväksytty myös muissa maissa.
Soijan kivennäisaineet
Vegaaniruoan yhteydessä useimmiten mainitut kivennäisaineet lienevät rauta, sinkki ja kalsium. Kaikkia näitä löytyy soijasta. Mark ja Virginia Messina (2010) toteavat raudan imeytymisen soijasta olleen aiemmin aliarvioitua. Todellisuudessa rauta imeytyy soijasta erinomaisesti, koska se on siinä ferritiinimuodossa. Sinkin lähteenä soija ei ole kummoinen, mutta toisaalta sinkin imeytymisessä se ei juurikaan häviä eläinkunnan tuotteille.
Soijassa on paljon sekä fytaattia sekä oksalaattia, jotka kumpikin häiritsevät kalsiumin imeytymistä. Siihen nähden kalsiumin imeytyminen soijasta on yllättävän tehokasta. Kalsiumia imeytyy palkokasveista keskimäärin noin 20 % (Messina ja Messina 2010), mutta soijasta kalsiumia irtoaa elimistön käyttöön 30–40 %. Lehmänmaidon kalsiumistakin vain noin 38 % imeytyy (Heaney 1991). Kalsiumkarbonaatti näyttää olevan tehokkaammin imeytyvää kuin muussa muodossa lisätty kalsium, esimerkiksi kalsiumfosfaatti.
Pelottelua soijalla
Isoflavonoidit ovat esimerkki siitä, miten eläinkokeet ovat johtaneet tutkimusta metsään ja aiheuttaneet ihmisille turhaa huolta soijan syönnin turvallisuudesta. Metsään menoon on ainakin kaksi syytä. Ensinnäkin eläinkokeissa käytetyt soija- tai isoflavonoidimäärät ovat olleet hyvin suuria. Normaalisti ei sellaisia määriä pystyisi ruokana syömään.
Tutkimuksessa on myös usein käytetty soijaruokien sijaan pelkkiä isoflavonoideja, joiden biologiset vaikutukset ovat erilaisia kuin soijan tai esimerkiksi soijapohjaisten äidinmaidon korvikkeiden (Badger ym. 2009). Tutkijat, jotka ovat esittäneet huolensa soijakorvikkeiden käytöstä, ovat perustaneet tietonsa soluviljelmien tai eläinkokeiden tuloksiin.
Kaikesta soijan erinomaisuudesta huolimatta vegaaniruokavalion voi toteuttaa myös ilman soijaa, jos esimerkiksi on sille allerginen. Ihmisen ravitsemus ei ole kiinni mistään yksittäisestä elintarvikkeesta. Soija-allerginen voi käyttää muita palkokasveja, pähkinöitä ja siemeniä.
Kaikesta soijan erinomaisuudesta huolimatta vegaaniruokavalion voi toteuttaa myös ilman soijaa, jos esimerkiksi on sille allerginen. Ihmisen ravitsemus ei ole kiinni mistään yksittäisestä elintarvikkeesta. Soija-allerginen voi käyttää muita palkokasveja, pähkinöitä ja siemeniä.
Liha sisältää runsaasti energiaa, joka tulee usein kovan eläinrasvan muodossa. Lihan korvaaminen pavuilla, soijalla ja siemenillä laskee energiansaantia automaattisesti.
Laihtuminen ei silti tule annettuna, sillä myös kasvisruoasta voi tehdä kaloripommin juustolla ja kermalla. Lihan vähentämisestä tulee kuitenkin usein kepeä olo. Se saattaa johtua kahdesta asiasta. Joko syöt oikeasti kevyemmin tai tunnet hyvää omaatuntoa terveellisestä elämänvalinnasta. Kummin päin vain, kevyestä olosta ei ainakaan haittaa ole. Kun tunnet olosi hyväksi, teet helpommin muitakin terveellisiä valintoja.
Me ollaan JJ:n kanssa oltu paljon pirteempiä ja enemmän vauhdissa enkä kertaakaan oo valittanut väsymystä, mihin tietty on vaikuttanu myös kokonaan nukutut yöt. Jopa ylimääräinen agressiivisuus on jääny JJ:ltä kokonaan pois.
Uhma ei varmasti millään muulla kun kasvamalla lähde "valitettavasti" eli kyllä välillä ne tavarat lentelee jos ei heti onnistu, mutta esim nipistely, lyöminen ja pureminen on nykyään harvinaista jota tapahtuu vain ja ainoastaan päikärittöminä tai liian myöhään venähtäneille päikkäreille menon takia. Enemmän tässä talossa nykyään tanssitaan, leikitään ja nauretaan :)
Sitten oon törmännyt tähän ilmiöön "Ne on puolueellisia sivuja"
Öö.. Mitä sit ne on joissa puhutaan pelkästään lihan tai maidon hyvistä puolista?
Ne sivut joita on jostain syystä helpompi uskoa?
Sekin että kasvisyöjät tuhoavat maapallon, koska syövät pelkkää vihersalaattia.
Miks noinkin idioottimainen tulos on helpompi uskoa, tai neki tulokset mitkä on saatu aikaan eläinkokeilla on helpompi uskoa kun ihka oikeaa ihmistä joka on tutkinut asiaa monta kuukautta ja huomannut tulokset itse itsessään?
Kuten sanoin ensimmäisessä lauseessa, mulle on ihan sama mitä kukakin syö, mutta toivon että mun päätöstä arvostettaisiin myös.
Mä en ensinäkään yleensä selitä näistä asioista kun mun parhaille ystäville jotka on ollut myös kiinnostuneita asiasta ja positiivisillä mielin.
Jostain syystä kaikki mun tekemä aina kyseenalaistetaan ja se ihmetyttää.
Jolloin tästä syntyy keskustelu joka ei johda mihinkään ja sit kyseiset ihmiset ihmettelee miks kasvisyöjien/vegaanien täyttyy aina kertoo olevansa kasvisyöjä tai vegaani.
En usko että kukaan kättelyssä kertoo olevansa vegaani, ellei siltä erikseen kysytä siinä kättelyssä "no ootko viel vegaani?" tai että "minne mennään syömään?"
Sit noi otsikon kysymykset. Kieltämättä mulle tulee semmonen olo että ihmiset luulee etten mä pidä huolta mun lapsesta tai kuvittelee etten tiedä asioista mitään.
Joten mä toivon myös että mun annetaan kasvattaa mun lapsi niinkuin minä itse parhaksi nään.
JJ:n mitat on n. 100cm 16,5kg
Eli täysin hyvän mittainen poika, kaikille jotka on ollut "huolissaan" meistä, niin kiitos huolenpidostanne, mutta olen kyllä pitänyt huolen että saamme kaiken tarvittavamme :)
Öö.. Mitä sit ne on joissa puhutaan pelkästään lihan tai maidon hyvistä puolista?
Ne sivut joita on jostain syystä helpompi uskoa?
Sekin että kasvisyöjät tuhoavat maapallon, koska syövät pelkkää vihersalaattia.
Miks noinkin idioottimainen tulos on helpompi uskoa, tai neki tulokset mitkä on saatu aikaan eläinkokeilla on helpompi uskoa kun ihka oikeaa ihmistä joka on tutkinut asiaa monta kuukautta ja huomannut tulokset itse itsessään?
Kuten sanoin ensimmäisessä lauseessa, mulle on ihan sama mitä kukakin syö, mutta toivon että mun päätöstä arvostettaisiin myös.
Mä en ensinäkään yleensä selitä näistä asioista kun mun parhaille ystäville jotka on ollut myös kiinnostuneita asiasta ja positiivisillä mielin.
Jostain syystä kaikki mun tekemä aina kyseenalaistetaan ja se ihmetyttää.
Jolloin tästä syntyy keskustelu joka ei johda mihinkään ja sit kyseiset ihmiset ihmettelee miks kasvisyöjien/vegaanien täyttyy aina kertoo olevansa kasvisyöjä tai vegaani.
En usko että kukaan kättelyssä kertoo olevansa vegaani, ellei siltä erikseen kysytä siinä kättelyssä "no ootko viel vegaani?" tai että "minne mennään syömään?"
Sit noi otsikon kysymykset. Kieltämättä mulle tulee semmonen olo että ihmiset luulee etten mä pidä huolta mun lapsesta tai kuvittelee etten tiedä asioista mitään.
Joten mä toivon myös että mun annetaan kasvattaa mun lapsi niinkuin minä itse parhaksi nään.
JJ:n mitat on n. 100cm 16,5kg
Eli täysin hyvän mittainen poika, kaikille jotka on ollut "huolissaan" meistä, niin kiitos huolenpidostanne, mutta olen kyllä pitänyt huolen että saamme kaiken tarvittavamme :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti