tiistai 22. syyskuuta 2015

Kookoksinen bataattisose

 AINEKSET
6 Annosta

Kasvisliemi kuutio
Bataatti
6 Perunaa
Kukkakaali
5 Porkkanaa
4dl Kookos kermaa
Pippuria
Rakuunaa
Currya

1. Laita n.1L Vettä kiehumaan. Kun vesi kiehuu lisää sinne kasvisliemi kuutio
2. Pilko kasikset, lisää pilkotut kasvikset kiehuvaan veteen.
3. Kun kasvikset ovat kypsiä lisää joukkoon kookos kerma ja mausteet.
4. Soseuta.
5. Kaada sose lautaselle.
6. Valmista krutongit.
KRUTONGIT

2 Viipaletta paahtoleipää.
Basilika oliiviöljyä
Valkopippuria

1. Kaada paistinpannulle reipas loraus basilika oliiviöljyä.
2. Pilko leivän siivut pieniksi kuutioiksi.
3. Kun öljy on kuumaa lisää pannulle leipäkuutiot ja mausteet.
4. Kääntele leipäkuutioita pannulla niinkauan että öljy on lähes kadonnut pannulta ja kunnes leivän palat ovat saaneet kauniin rusehtavan pinnan.

lauantai 19. syyskuuta 2015

Suklainen kahvittelukakku

Ei hyvää päivää.. Päätinpä sitten päivittää tän tietokoneen kymppiversioon, noh...  tää päivitti sitä sit koko päivän, kun päivitys vihoin oli valmis niin tää näyttö oli joku tunnin pimeenä...
Kun vihdoinkin sain näyttöön jotain kuvaa, kello oli jo yli 00 ja päivä vaihtui..
No mutta päätin silti että kirjoitan tän reseptin nyt tänne.
Siitä syntyki sitten toinen ongelma yritin puolisentuntia saada muistikortilta kuvia koneelle mutte sekään onnistunu sitten millään..
Etin ja etin että mistä mä saisin ne kuvat siirrettyä suoraan kortilta kansioo.
Nohhhhh pulmahan löytyi sitten siinä kun kone ei vaan jostain syystä tunnistanut muistikorttia.
Kuvat siis laitettiin aivankuin ennenkin :D !
 Mutta asiaan..
Mun teki yks päivä ihan hirveästi mieli jotain hyvää teen kanssa, joten päätin vain soveltaa jotain kaapin antimista.
Yllätyin itsekkin kuinka herkullista tää mun luomus oli! Mikä parasta, tää oli aivan täydellistä uunituoreena! eli ei tarvitse odottaa monia tunteja ennenkuin voi syödä.
OHJE
Halkaisija 16cm

2 Kananmunaa
100g Voita
1dl Kaakaojauhetta
3/4dl Vehnäjauhoja
1tl Vanilijasokeria
1,5tl Leivinjauhetta
Pieni ripaus suolaa

1. Sulata voi.
2. Erottele kananmunista keltuaiset ja valkuaiset. Katkaa valkuaiset vaahdoksi.
3. Vatkaa hetki erillisessä kulhossa sulanurt voi ja sokeri. Niin että se on aavistuksen kuohkeampaa.
4. Sekoita kuivat aineet ja keltuaiset voi-sokeri seokseen, taas vatkaten.
5. Skoita joukkoon lopuksi nostellen valkuaisvaahto.
6. Voitele irtopohjavuoka, kaada taikina vuokaan ja laita uuniin toiseksi alimmalle tasolle 200c 15min.
7. Kun kakku tulee uunista anna jäähtyä esim. parvekkeella senaikaa että valmistat vaikka teen :)

keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Nopea Makaronihässäkkä.


Perus makaronilaatikko on jo niin nähty.
Se on kuitenkin niin helppo ja lapsen makunystyröille taattu valinta.
Mä päätin kehitellä makaroonilaatikon uudestaan ja nyt se on vieläkin helpompi ja nopeampi, mutta omasta mielestä parempi.
Poitsukin otti tätä jopa lisää! Se jos joku on merkki siitä että nyt on äiti onnistunut keittiön puolella. :)

 TARVITSET

1 Sipuli
400g Jauhelihaa
4dl Makaronia
2 Valkosipulin kynttä
5 Miniluumutomaattia
2 Kananmunaa
 1dl Kevytmaitoa
1dl Tomaattipyrettä
Pippuria
Jauhelihamaustetta
Valkopippuria
Paprikamaustetta
OHJE

1. Laita makaronit keittymään.
2. Pilko sipuli ja kuullota sipulinpalaset pannulla öljyssä.
3. Lisää sipulien joukkoon jauheliha ja mausteet.
4. Kaada erilliseen kulhoon tomaattipyre, kananmunat, maito, pilkotut valkosipulinkynnet ja pilkotut miniluumutomaatit ja sekoita kaikki kunnolla sekaisin.
5. Kaada kypsät makaronit jauhelihan sekaan ja paista n. 1min kaada joukkoon tomaattipyre sekoitus.
Paista n. 4-5min.
6. Anna valmiin makaronilaatikkopaistoshässäkän vetäytyä kannenalla n. 10 min.
Kun makaronilaatikkopaistoshässäkkä on vetäytymässä valmista salaatti johon
TARVITSET

½ Kurkku
Frisee salaattia
Aurinkokuivattu tomaatti feta snack
½ Punasipuli

1. Pilko kurkku, salaatti ja punasipuli. lisää feta öljyineen salaatin sekaan.

tiistai 15. syyskuuta 2015

Kookoksinen suklaaleivos

Tein taas yksi päivä niitä terveellisempiä brownieita, mulla jäi niistä yli maapähkinävoita joten tein vähän erillaisen version kokeiluksi ja hyvää tuli!
TARVITSET

250g Maapähkinävoita
3dl Vanilija jogurttia
(2dl taikinaan ja 1 dl päälle)
½dl Rasvatonta maitoa
2kpl Kananmunan valkuaista
1/4 tl Suolaa
1½tl Leivinjauhetta
1,5dl Kookos sokeria
1dl Kaakaojauhetta
1dl Kookos jauhoja
Päälle kookoshiutaleita
 OHJE

1. Laita uuni lämpenemään 175c
2. Sekoita kaikki ainekset paitsi kookoshiutaleet ja 1 dl vanilija jogurttia blenderissä tai sauvasekoittimella tasaiseksi taikinaksi.
3. Kaada taikina voideltuun uunivuokaan, Kaada taikinan päälle 1dl vanilija jogurttia ja sekoita kauniisti ympäriinsä mutta älä kuitenkaan taikinaan sekaan.
4. Laita uunin keskitasolle 25min, ripottele valmiin levyn päälle kookoshiutaleita ja anna jäähtyä n.2h ennen tarjoilua.
enjoy! :)

lauantai 5. syyskuuta 2015

Ristiäis kakku pojalle.

Tein kaverin pienelle prinssille ristiäisiin kakun.
Tätä kakkua oli todella hauska tehdä, mutta omat paineet tän tekemiseen toi kun kaveri antoi vapaat kädet.
 Itse ainakin olen erittäin tyytyväinen ja niin oli myös onnellinen isä.
 Kakussa on valkosuklaa ja nutella täytteet.
Päällyste on marsipaania ja koristeet sokerimassaa.

tiistai 1. syyskuuta 2015

Birthday cake

Enpä oo taas päässyt tänne kirjoittelemaan, ollaan oltu pojan kanssa ihan hirveessä flunssassa.
 Plus olin vähän väliä ihan hermoromahduksen partaalla..
Nyt on noista selvitty ja aletaan olla parempaan päin.

 Mulla oli perjantaina synttärit.
Ajattelin pitää ihan pienimutotiset illanistujaiset kotona, mutta poika oli niin kipeä ettei sitä voinut laittaa yökylään.
Mun ystävä soitti mulle torstaina snapchatissa videopuhelun jossa jaariteltiin niitänäitä,
kunnes he poikaystävänsä kanssa käskivät mut perjantaina synttäreitteni kunniaksi Flamingon kylpylään.
En ollut koskaan ennen ollut kylpylässä, joten en tiennyt yhtään mitä odottaa.

Kylpylä oli tosi kiva kokemus ja tulen varmasti käymään tuolla!
Oltiin ensin vesipuistossa jossa nää kaks pakotti mut vesiliukumäkeen.
Pelkäsin ihan oikeasti, koska en osaa uida.
Allas johon liukumäestä laskettiin oli tosi matala joten uskaltauduin.
Se oli oikeastaan aika hauskaa. :)

Sitten mentiin kylpylän puolelle höyrysaunaan ja juomaan lämpimään altaaseen drinksut.
Kylpylän jälkeen käytiin vielä kerran liukumäessä silläkerralla se oli jo hauskaa ja pystyin liukumaan mäen ilman että pelkäsin kokoajan :D!

Flamingosta mentiin meille syömään kinder kakkua ja hengailemaan.

Lauantaina tein sunnuntaiksi toisen kakun, koska mun perhe tuli juhlimaan mun synttäreitä.
Mun täys vege dieetti loppui mun synttäreihin.
Mulle tuotiin lahjaksikin mun lemppari suklaita jne! heh :D
Mutta vielä tänään mun maha on möngertänyt ja päähän särkee..
Ajattelin pysytellä vielä lähes täysin vegenä, ainoa muutos tulee juuri perheen/ystävien luona kahvitteluihin tai julkisillapaikoilla kahvitteluihin ja juhliin.
Kotona normaalina arkena jatkan samaan malliin.

Huomenna taino pilkkua viilaten, tänään palaan blogin ääreen normaalisti!
Täällä aletaan olemaan jo senverran terveenä että uskallan luvata sen. :)
Nyt hyvää yötä! :)