maanantai 20. lokakuuta 2014

Mustikka-Vanilja proteiinismoothie

Mä itse olen tosi huono seuraamaan proteiinin saantia ja että saanko sitä riittävästi.
Nyt varsinkin kun olen alkanut käymään salilla sitä on hyvä saada tarpeeksi, joten olen yrittänyt ottaa tavaksi jouda aamuisin aina proteiinismoothien.
Helppo ja nopea tapa varmistaa että proteiinia tulee saatua.
Tottakai lisäksi ruokaa ja muita proteiini valmisteita.
tärkeintä kuitenkin on se monipuolinen ja terveellinen ruokavalio.

OHJE:
2 annosta

400g Maitorahkaa
2 raakaa kananmunaa
1dl Vaniljan makuista proteiinijauhetta
2dl rasvatonta maitoa
200g Pakaste mustikoita

1. Sekoita kaikki tasaiseksi juomaksi sauvasekottimella.

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

heikko ja itsekuriton?

Moikka! Ajattelin tulla taas pitkästä aikaan kirjoittelemaan kuulumisia, kerta Jesper nukkuu ja odottelen teemua kotiin ;D no mutta mitäs.. ihan ekaksi mä voisin kertoo tosta meijän "pitkäkarvaisesta chihuahuasta" joka nyt kasvaessaan paljastui totaaliseksi sekasikiöksi eli varoituksen sanasena ÄLKÄÄ HANKKIKO PAPERITONTA PENTUA itse en niin tekisi muttakun tämä koira on saatu niin en siihen myöskään vaikuttanut, kun aapo meille tuli sanoin Teemulle "toi on kyllä terrierin näkönen" johon teemu vastasi " eei kyllä sitten kun ne karvat alkaa kasvaa nii kyllä se siitä" oon tässä yrittäny rvuutella mitä siinä olisi ja nyt oon päätynyt tulokseen; Chihuahua, Jack russell terrieri, perhoskoira ja pinseri se on yhtäkuin aapo :D Aapo on ihana ja eloisa koira jota en vaihtaisi mutta tämmönen kusetus kun tapahtuu chihuahuan hankkijalle ja saakin luonteeltaan täysin päivastasen olevan koiran niin en yhtään ihmettele jos ottaisi päähän.
Pojan kanssa meillä on menny tosi hienosti poitsu kasvaa hyvin ja sitärataa eikä kipeenä olla oltu kertaakaan, ainoastaan päiväunien kanssa on ongelmia havaittavissa. Poika nimittäin alkaa kitistä 15-20 min välein ellei taustalla ole rauhoittavaa musiikkia jne. tiiä sitten onko kasvukipuja tai hampaita tulossa..


Mulle taas kuuluu väsymyksestä ja tätä iltaa ja muutamaa yötä huomioimatta hyvää  No mikäs se tässä illassa sitten meni niin pahasti pieleen? -no kaikki!! Pojalla on ollu tosi huono ilta on vaan itkeny ja itkeny se hetki kun luulin että no nyt se nukkuu aloin tekemään vispipuuroa, tottakai se sit heräs! ja kerto hereillä olostaan niin että varmasti naapuritkin sen tajus eikä helpolla antanu unelle periks noin puoltuntia mä yritin sitä nukuttaa kunnes se sitten lopulta nukahi, puuro olikin palanut jo pohjaan.. tuun takas makkariin kurkkaamaan onko kaikki hyvin joo kaikki oli hyvin myös aapo nukkui tyytyväsenä pyykkikasassa kun oli saanut tarpeensa tehtyä karvamatolle JEE!! siivosin ne ja poika heräs taas! nomutta jokatapauksessa nyt se nukkuu "onnellisena" mua ihan itteenikin ahdistaa ja surettaa kun poika itkee tai on pahalla mielellä.. en tykkää yhtään :( niinjoo vielä jos palataan muhun niin tossa pari pv sitten luin taas jotain ihme keskustelupalstaa, en ymmärrä että miksi kun ne kerta saa aina verenpaineen nousemaan.. jossa joku kitisi että raskauskilot on vaan selittelyä ja huonoa itsekuria ja että kaikki jotka väittävät olevansa läskejä raskauden takia ovat luusereita jnejne.. MINÄ joka olen aina painanut alle 60kg painoin viimeisimmilläni vajaa 86kg enkä muuttanut ruokavaliotani MITENKÄÄN! saman verran vedin mässyä kuin ennenkin jne.. jopa vähensin herkkuja silti jokakerta kun menin neuvolaan oli kiloja tullut huimasti. synnytyksen jälkeen mulle jä kiloja n.76kg eli yli 16kg enemmän mitä painoin ennen raskautta, oon yrittänyt muuttaa elämäntapaani terveellisemmäksi Oon ruvennu käymään kuntosalilla ja syömään monipuolisemmin ja terveellisemmin eikä siltikään nämä kilot ole kunnolla tippuneet. Mä tiedän ja olen onnellinen niiden puolesta keille ei raskauskiloja kerry mutta uskon heidän syövän ihan samanlailla kun minä söin, niinse vain menee ettei aina mee murot tasan. Salilla käymisestä tykkään tosi paljon! mä en yleensä koskaan oo käyny kuntosalilla tms. aina oon harrastanu ryhmäliikuntaa mm. Karate, Show tanssi ja kickboxing.. mut tossa salilla missä aloin käymään on myös ryhmätunteja, Joogassa esimerkiks oon tykänny käydä, se vähän rentouttaa mieltä ja on mukavaa vaihtelua perus salille :) kirjotan tosta salilla käymisestä, painonpudotuksesta ja ruokavaliosta jne sitte lisää omia postauksia nyt hyvää yötä :)

tiistai 7. lokakuuta 2014

Gepardi kakku

Tein kaverin lapsen ristiäisiin kakun

 Päällysteet ja rusetti on tehty sokerimassasta, Gepardi kuviot on tehty hopeasta elintarvike kimallejauheesta ja elintarvike tussilla.

ylempi kakku on 3munan kakku ja alempi 6 munan kakku 

Täytteet oli mustikka- ja valkosuklaamousset hiukan eritavalla kuin edelliset;

Mustikkamousse

200g Ranskankermaa
200g Vanilja rahkaa
3dl vispikermaa
½dl sokeria
2tl vaniljasokeria
300g mustikoita
5 liivatelehteä

1. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
2. Sekoita vanilja rahka, ranskankerma ja vaniljasokeri tasaisesti keskenään. Lisää joukkoon sulaneet mustikat. 
3. kiehauta 1tl vettä ja lisää sinne liivatelehdet, kun liivatelehdet on kokonaan sulaneet lisää ne ohuena nauhana kokoajan sekoittaen mustikka täytteeseen.


4.Vatkaa vispikerma ja sokeri vaahdoksi. Lisää kermavaato varovasti käännellen mustikka täytteeseen 

Valkosuklaamousse

200g Ranskankermaa
200g Vanilja rahkaa
3dl vispikermaa
2tl vaniljasokeria
300g valkosuklaata
5 liivatelehteä

1. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
2. Sekoita vanilja rahka, ranskankerma ja vaniljasokeri tasaisesti keskenään. Lisää joukkoon sulatettu suklaa ja sekoita tasaiseksi. 
3. kiehauta 1tl vettä ja lisää sinne liivatelehdet, kun liivatelehdet on kokonaan sulaneet lisää ne ohuena nauhana kokoajan sekoittaen valkosuklaa täytteeseen.
4.Vatkaa vispikerma ja sokeri vaahdoksi. Lisää kermavaato varovasti käännellen valkosuklaa täytteeseen