torstai 7. elokuuta 2014

Sushi

 Mä koko raskauden ajan himosin sushia, mutta sitä ei silloin saanut syödä. Siitä tuli mulle melkeen jopa ykkösherkku kun sushi rantautui suomeen ja siitä tuli hitti. Sanoin että juoksen samantien synnäriltä sushille, noh enpä juossut ei ihan ollut sushit ekana mielessä :D Sain älynväläyksen yks päivä tajusin että mähän voin kotona tehdä sushia ei tarvitse vaunujenkanssa änkeä ravintoloihin jne. 


Makien täytteet:
1.Avokaadoa, Porkkanaa, Kurkkua, Jäävuorisalaattia, Majoneesia
2. Munakas, Avokaadoa, Kurkkua
3. Kylmäsavulohta
4. Tonnikalaa

Tarjoile soijakastikkeen ja wasabin kanssa!
Herkullisia sushi-hetkiä!

keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Lisää vauvoja!

Meijän perheeseen on tullut taas yksi vauva lisää! tälläkertaa se on kylläkin karvainen :)
Meille alunperin piti tulla bullmastiffi Teemun tädiltä, mutta sen suuren koon vuoksi ja sen kuinka paljon aktiviteettiä se koira olisi tarvinnut, koimme että tähän tilanteeseen kun kuitenkin on vasta 1,5kk vauva talossa ei ole kannattavaa ottaa sitä. Teemun äiti päätti sitten ottaa sen ja meille tuli sieltä pieni pitkäkarvainen uros chihuahua.
Mä olen haaveillut chihusta jo ihan pikku pirpanasta saakka, mulla oli chihu julisteitakin huoneessani.
Joka viikko mulla oli taas uusi koira idea minkä haluaisin mutta silti päädyin aina chihuun.
Se on jopa ainoa rotu mihin olen kunnolla perehtynyt.
Sanotaan että chihut ovat suuriegoisia koiria ja räksyttävät, varsinkin urokset.
Meijän pieni Aapo vaan ei räksytä eikä omista vielä ainakaan suurta egoakaan.
Äitikin sanoi että sen mielikuva chihuista muuttui täysin kun oltiin siellä vavien kanssa viikonloppu.

Mä oon ihan innoissani opettanut täällä temppuja ja ollaan leikitty.
Tää koira on saanut muhun jopa vähän virtaa, vauvan kanssa oli vaan niin helppo jäädä kotiin istuman ja olla tekemättä mitään ja se tuntuikin aina parhaalta vaihtoehdolta koska imetän, en esimerkiksi ole käynyt missään kauppakeskuksessa vaikka kahvilla synnytyksen jälkeen, toissapäivänä joksin vauhdilla hakemaan Aapolle ruokakupin ja kaulapannan itiksestä.
Nyt kun käyn kolmekertaa päivässä kävelyllä pakosta, oon ollut paljon virkeämpi oon jaksanut jopa herätä ajoissa ja lähteä kävelylle kotona oon jaksanut siivota jne.
Oon ollut jopa paljon pirteämpi ja onnellisempi kun olen liikkunut.
En ole kotona enään niin kärttyinen tai helposti hermostuva.
Oon tällä hetkellä niin onnellinen ja nyt se jopa jaksaa näkyä mulla on maailman paras perhe! ihana mies ihana lapsi ja ihanat elukat

tiistai 29. heinäkuuta 2014

Täydellinen hellejuoma

Kun muutama vuosi sitten matkustimme thaimaahan rakastuin siellä tähän ihanaan juomaan, join näitä vissiin joka päivä. Nyt kun tänne suomeen on rantautunut tämmöiset järkyttävät helteet ja vesimelonit on olleet hyvissä tarjouksissa niin tottakai tätä on pakko tehdä kotona!
OHJE:
2 annosta

½kg Jääkaappikylmää vesimelonia
8 jääpalaaa

Vatkaa kaikki sauvasekoittimella tasaiseksi ja nauti

torstai 17. heinäkuuta 2014

Daim-maapähkinävoi keksit (Snickers-keksit)

Olin ostanut maapähkinä levitettä jotain varten, en muista että mitä. Noh se siis on lojunut käyttämättömänä kaapissa kun en ole keksinyt että mitä siitä tekisin.
Sain toissapäivänä älynväläyksen, tein keksejä!
Ja älyttömän hyviä keksejä tulikin.
Nää on siitä petollisia keksejä kun nää ei tosiaankaan ole liian makeita eli helposti ja hetkessä hävisi koko satsi! :D

 OHJE:
n.18 kpl

1dl Maapähkinä levitettä
1dl Fariinisokeria
1 Kananmuna
2dl Kaurahiutaleita
1tl Leivinjauhetta
1kpl 2pac Daim-patukka

1.Sekoita maapähkinävoi levite ja fariinisokeri sekaisin, lisää muna ja sekoita. Pilko daim patukat pieniksi paloiksi ja lisää taikinaan, lisää taikinaan myös loput ainekset ja sekoita ainekset hyvin keskenään.
2. Tee taikinasta pellille 18 palloa ja paina kädellä pallot litteiksi kekseiksi.
3. Laita keksit uuniin 175c 10min.


lauantai 12. heinäkuuta 2014

Dallaspulla


 OHJE:

Pullataikina:
50g Hiivaa
3dl Täysmaitoa
1dl Sokeria
1tl Suolaa
2rkl Kardemummaa
7dl Vehnäjauhoja
100g voita

Täyte:
150g Voita
400g Vaniljarahkaa
1dl Vaaleeta siirappia
1ps Vaniljakasike jauhetta
2rkl Aitoa vaniljasokeria
+ 1 kananmuna voiteluun

1. Liota hiiva kädenlämpöiseen maitoon, lisää joukkoon sokeri, suola, kardemumma. Lisää jauhot, Sekoita. Kun taikina on sopivan kiinteää lisää pehmeä voi ja sekoita se hyvin taikinaan.
2. Anna taikinan kohota lämpimässä liinan alla n.30min
3. Valmista täyte; Vatkaa yleiskoneella voi, rahka, siirappi ja vaniljasokeri tasaiseksi ja lisää pikkuhiljaa ripotellen joukkoon vaniljakastike jauhe.
4. Kauli taikina ohueksi suorakulmioksi 
5. Levitä taikinalle täytettä n.1/3 rullaa taikina rullaksi leveys suunnasta.
6. Leikkaa rullasta n 4cm paloja, Kohta mistä taikinarulla on auki vedä se pullan alle  ja aseta leivinpaperille kyljelleen.
7. Anna pullien kohota vielä hetki pellillä, Painele pullien keskeltä vähän matalemmaksi ja täytä pullat lopulla täytteellä. Voitele pullat kananmunalla.
8.Paista pullat uunissa 225c n.13-15 min

Tarjoile teen, kahvin tai ihanan kylmän maidon kanssa :)

Dallas on pulla, Dallas on pikkupulla pikkupulla ;D


maanantai 30. kesäkuuta 2014

Vihdoin!

18.6.2014

Oli rv 41+5 ja mulla oli aamusta asti supistuksia alaselässä, mutta vaan n.30 min välein. Päätin lähteä postista hakemaan ison paketin, postin pihalla pkeeti kainalossa supistukset alko olee tosi kipeitä mun oli pakko soittaa teemulle et lähtee kalastus retkeltään heti tulemaan tai mä kuolen. Treffattiin postilla ja käytiin kaupassa, kivut vain ylty ja ylty mutta silti supistuksia oli liian harvoin. Kotiin päästyämme päivitin facebookin;

n. Klo 17
 Mun supistukset alko voimistua ja tihenemään 15 min välein.
Kaivoin jumppapallon esiin ja pompin sen päällä vajaan tunnin jonka jälkeen otin jumppapallon kainaloon ja menin kuumaan suihkuun pomppimaan.

n Klo 20
Mun isä soitti jos mentäisiin sen luokse syömään, kerroin että mulla on kovat kivut ja supistuksia että en tiedä uskallanko liikkua.
Noh isä sai ympäripuhuttua ja tuli hakemaan.

n Klo 22
Supistukst tiheni 10-15min ja olin aivan kammottavissa tuskissa,
Soitin kätilöopistolle josta sanoivat että ensisynnyttäjällä täytyy olla supistukset 5-10 min välein ja käski odottamaan. No me odotettiin.

Klo 23
Vedet tuli ja käskin iskän heittämään meijät vauhdilla kotiin.
Soitin uudestaan kättärille josta sanottiin että nyt on lähdettävä.

Soitin sitten iskälle että tulee viemään meijät heti kättärile
(Me onneksi asutaan 5min kävelymatkan päässä toisistamme :D)

19.6.2014

Klo 00
Saavuttiin kätilöopistolle jossa meijät vietiin huoneeseen ja mulle tehtiin tutkimus.
Olin vasta 3cm auki.

klo 4
Kivut olivat niin järkyttäviä että vetelin ilokaasua kaksin käsin josta mulle seurasikin melko huono olo.

Kun tajusin ilokaasun idean, se helpotti melko paljon. Helpotti myös Teemua :D
Kikateltiin teemunkanssa toisillemme.
Teemu jopa uskaltautu kysymään multa et haluanko mun kännykällä pelata song poppia, siihen sitten karjasin "NO EN!"

klo 5
Saatiin unenpäästä kiinni

klo 6
Heräsin kamaliin kipuihin jolloin kätilö lähti hakemaan epiduraalin, Teemulle tokasin ilokaasuissa itku silmässä; "onneksi me ollaan samaa mieltä siitä että vain yksi lapsi" 

klo 9
Kivut alkoivat taas ja kätilö haki uudestaan epiduraalin ja teki tutkimuksen olin 8cm auki.

klo 12
Kivut rupesivat olemaan sietämättömiä enkä pystynyt enään pomppimaan jumppapallon päällä, vaan hyppäsin sänkyyn niin että jodot ja piuhat ja kaikki mikä oli mussa kiinni lenteli pitkin poikin lattioita. Teemu paineli kutsu nappia hädissään eikä kukaan tullut, meille kummallekkin íski pieni paniikki, Teemu soitteli uudestaan jolloi ovesta tuli joku siivooja tms. "Kätilö on tuolla toisessa synnytys huoneessa, onko täällä joku hätänä?" Teemu: "NO TÄÄ VAUVA VISIIN SYNTYY NYT SANO SILLE KÄTILÖLLE ETTÄ PISTÄÄ VAUHTIA!" kätilö tuli, teki tutkimuksen, olin täysin auki. Kätilö haki kolmannen epiduraalin ja Mut käskettiin takaisin pallon päälle, koska vauvan pää ei ollut täysin laskeutunut.

klo 12:20 
Vauvan pää oli laskeutunut ja ponnistus vaihe alokoi. Epiduraalin vaikutus lakkasi ja kivut olivat lähes tulkoon sietämättömät. Vaikka mä pelkäsin synnytystä lähes koko raskauden ajan en silti ollut kuvitellut kipuja niin voimakkaiksi, kivut säikäytti mut totaalisesti. Tässä vaiheessa kaikki mun viimesetkin rippeet synnytyspelosta katosi ja halusin vauvan vain mahdollisimman nopeasti ulos.
Mä meinasin kamalien kipujen ansiosta joutua paniikkiin, kiljuin vain että muhun sattuu enkä kuullut mitään mitä ympärillä tapahtui, Teemu sai mut onneksi tosi nopeasti rauhoittumaan.

klo 13:07
Mun olo helpottui mutta oli jotenkin omituisen hiljaista.
Mun sydän alkoi takomaan kuin hullu, katsoin teemua ihmeissäni, Teemun silmät alkoi vetistyä ja samaan aikaan alkoi niin pieni ja hellyyttävä itku, mun sydän lakkasi takomasta ja huokasin helpotuksesta.
Tässä vaiheessa me Teemunkanssa kummatkin purskahdettiin itkuun, tai mä purskahdin ja Teemu kyynelehti.
Pidin sylissäni omaa pientä poikaani, se tunne kaiken kivun ja tuskan jälkeen oli sanoin kuvailematonta.
Mun sylissä oli meidän oma "pieni" enkeli miehekkäissä mitoissa 4470g 54cm 

22.6.2014

Päästiin kotiin ja täällä meillä on mennyt tosi hienosti vauva on ollut täysin enkeli, itkee vain ja ainoastaan kun on nälkä tai isohätä

En olisi ikinä uskonut kokevani tämmöstä rakkauden hyökyaaltoa, Äitinä oleminen on niin ihana asia, eikä sitä voi ymmärtää ennenkuin on itse äiti.
Tässä kun on pari päivää tuijotellut tuota ihanaa pikku prinssiä en voi enään kuvitella elämää ilman häntä.
Hän on minulle tärkein ja rakastan häntä yli kaiken.

:lla mamma hesku

sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Sairaalakassi

Torstaina 5.6 rv39+6 oli neuvolakäynti jossa taas tuttuuntapaan mitattiin vauvan syke, syke oli normaalia paljon matalempi, meijän neuvolatäti oli tästä tosi huolissaan ja lähetti meidät kattärille tarkkailuun. Neuvolasta sanottiin että voi olla mahdollista että synnytys joudutaan käynnistämään.
Olin tunnin sykettä mittaavassa vyössä ja join mehukeittoa, syke heitteli ensin 108-121 mehukeiton jälkeen vauva heräsi ja syke nousi 121-140
Kun mittaukset oli tehty jäätiin odotustilaan odottamaan mitä tapahtuu.

 1,5h odotuksen jälkeen meitä kutsuttiin, syke on kuulemma tämän ikäiselle vauvalle täydellinen.. Matalasta sykkeestä tiedetään että vauva on "kypsynyt" voitteko kuvitella kuinka helpottunut olin? kuvittelin mielessäni jo pahinta, mun synnytys pelko iski taas kun ajatteelin käynnistystä ne kivut on kuulemma helvetillisiä.
Lähdettiin sitten kaupan ja apteekin kautta kotiin ja ostin kaikki mahdolliset tarvikkeet, tajusin siinä samalla että eihän me olla pakattu vielä ees sairaalakassia.. 

Kotiin kun päästiin aloin hullunlailla pakkailemaan "enskerralla on tosi kyseessä!" 

Vauvan vaatteet:
Bodyja
Huppari
Sukkia
Sukkahousut
Housuja



 Vauvan tarvikkeet:
Uniliina
Tutti


 Tilpehöörit
Renniet
Panadolit
Liivisuojia
Maidonkerääjä
Lanoliini-voide
Äitiyskortti
Kirja
Vaippoja
Siteitä
Kamera
Kännykkä ja laturi


Meikit
Hygienia tuotteet
Omat kotiutumis vaatteet

Onkohan tässä edes kaikki tarvittava?
Imetysliivit tilasin jonkin aikaa sitten lumingeriesta eikä niitä vieläkään näy..
toivottavasti tulevat mahdollisimman pian.
Nyt ollaan valmiita h-hetkeen! tänään on jo rv40+1 eli voisi ihan hyvin  vavi syntyä jo! :)